Eilen illalla innostuin ja maalasin terassin viereiset seinät oikeansävyisellä punaisella. Pensseli heilui useamman tunnin. Kello näytti yksitoista, kun suljin maalipöntön. Mutta valmista tuli. En tiedä kumpi oli enemmän maalissa seinät vai maalari. Ari ihmetteli, että miten ihmeessä joku voi sotkea itsensä maalatessaan. Topiaksen mielestä olin taas tosi siistinnäköinen, "ihan kuin veressä". Onneksi maali oli vesiliukoista. No, maalausurakka jatkuu... Seinätikkaat ovat vuorossa. Ari antoi varoituksen, että Miranol ei sitten lähde vedellä. Hankkisinko suojahaalarin varmuuden vuoksi.
Tänä aamuna on tullut vettä ja vettä, joten työmaalla sisähommia. Ilmastointimiehiäkin heiluu jossakin .
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
No höh. Kai sitä nyt maalatessa väkisinkin sotkeentuu. Ihan pakosti. Miten muka maalataan sotkematta?
Aika hyvä tuo Topiaksen kommentti. Pystyn hyvin kuvittelemaan äänessä kuuluneen innostuksen...
Lähetä kommentti